Koulutusrakennuksen sopimus allekirjoitettu – Urakka oulaistelaiselle yritykselle

Fennovoima on allekirjoittanut urakkasopimuksen koulutusrakennuksen toteuttamisesta Rakennusliike Sorvoja Oy:n kanssa. Sopimuksen arvo on noin 2,0 miljoonaa euroa sovittujen optioiden kanssa.

Sopimus sisältää sekä koulutusrakennuksen rakennus- että LVI-töiden suunnittelun ja toteutuksen. Rakentamistyöt alkavat tammi-helmikuussa. Rakennuksen on tarkoitus valmistua heinäkuussa 2016.

Rakennusliike Sorvoja on oulaistelainen rakennusalan yritys, jolla on yli 50 vuoden kokemus kotimaisista rakennusalan projekteista.  Yritys on niin teollisuus-, liike- kuin asuinrakennustenkin rakentaja.

Fennovoiman koulutusrakennus palvelee Hanhikivi 1 -projektin työntekijöiden koulutus- ja perehdytystilana. Lisäksi rakennuksessa sijaitsevat Hanhikiven niemen työmaa-alueen kulkulupaprosessiin tarvittavat työntekijöiden personointipisteet.

Koulutusrakennukseen on myös varattu työskentelytila eri viranomaisille. Tila mahdollistaa esimerkiksi verohallinnon, poliisin ja TE-toimiston edustajien neuvontapalveluiden tarjoamisen alueelle tuleville työntekijöille.

Kaksikerroksisen koulutusrakennuksen kerrosala on noin 1 200 neliömetriä. Esivalmistetuista puuelementeistä toteutettava koulutusrakennus on ensimmäinen Fennovoiman rakennuttama varsinainen rakennus Hanhikiven niemellä.

Lisätiedot:
Fennovoiman kehityspäällikkö Karri Huusko, p. 020 757 9216
Fennovoiman aluetiedottaja Heidi Laikari, p. 020 757 8546
Rakennusliike Sorvojan toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja, p. 044 038 7096