Hankkeen tuki Pyhäjoella ja sen ympäryskunnissa vahvistunut

Selvä enemmistö Pyhäjoen ja sen ympäristökuntien asukkaista tukee Fennovoiman ydinvoimalahanketta. Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia pyhäjokisista kannattaa Fennovoiman hanketta. Yhteenlaskettuna Pyhäjoen ja sen naapurikuntien Kalajoen, Merijärven, Oulaisten ja Raahen asukkaista 66 prosenttia suhtautuu hankkeeseen myönteisesti.

Pyhäjoella Fennovoiman hankkeen kannatus on noussut kaksi prosenttia lokakuuhun 2014 verrattuna. Koko tutkimusalueella hankkeen tuki on kasvanut viisi prosenttia vuoden takaisesta. Vuosi sitten 66 prosenttia pyhäjokisista ja 61 prosenttia koko alueen ihmisistä suhtautui Fennovoiman hankkeeseen myönteisesti.

Norstat haastatteli joulukuussa 2015 puhelimitse 400 satunnaisesti valittua pyhäjokista ja 430 lähiseudun asukasta. Virhemarginaali on enimmillään ± 3,3 prosenttia. Mielipidemittauksilla selvitetään kannatuslukujen lisäksi myös sitä, mistä asioista alueen asukkaat haluavat lisätietoa. Lisää tietoa halutaan muun muassa ydinvoiman turvallisuudesta ja ympäristövaikutuksista, hankkeen tarjoamista työmahdollisuuksista ja vaikutuksista kuntalaisen elämään.

Fennovoima on teettänyt Norstat Finlandilla mielipidekyselyitä ydinvoimalaitoksen sijoitusalueella yhdeksän kertaa vuodesta 2008 alkaen.

 

Lisätietoja:
Fennovoiman aluetiedottaja Jaana Kangas puh. 020 757 9210
Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen puh. 020 757 9213