Hanhikivi 1 -työmaan yleisöpäivä oli menestys – tapahtumassa 1 400 kävijää

Hanhikivi 1 -työmaalla lauantaina järjestetty yleisöpäivä oli menestys. Päivän aikana työmaahan tutustui 1 400 kävijää. Yleisöpäivän tapahtumakeskus sijaitsi Hanhikiven niemellä Fennovoiman koulutusrakennuksen alueella, josta järjestettiin läheiselle työmaalle opastettuja bussikierroksia.

Koulutusrakennuksen edustalla yleisölle oli hernekeitto- ja kahvitarjoilu. Fennovoiman, RAOS Projectin ja Titan-2:n työntekijät jakoivat tapahtumassa mm. heijastimia sekä ilmapalloja ja kertoivat omasta työstään Hanhikiven niemellä. Tapahtumakeskuksessa oli myös alue, jossa Hanhikivi 1 -hankkeessa mukana olevat urakoitsijat esittelivät kalustoaan.

– 1 400 kävijää on loistava lukema. Vierailta saadun myönteisen palautteen perusteella onnistuimme järjestelyissä. Tämä palaute on meille paras mahdollinen kiitos tehdystä työstä. Satsasimme paljon tapahtuman ennakkosuunnitteluun viime vuoden yleisöpäivän kokemusten pohjalta. Konsepti on nyt kunnossa ja kehitämme sitä edelleen tulevia yleisöpäiviä varten, Fennovoiman aluetiedottaja Kimmo Siira painottaa.

Viime vuoden yleisöpäivässä ihmiset pääsivät tutustumaan juuri valmistuneeseen Hanhikiventiehen. Tuolloin kävijöitä oli 600.

Joulukuussa Fennovoima tarjoaa jouluglögit Hanhikiven niemelle valmistuneessa koulutusrakennuksessa, johon yleisö pääsee samalla tutustumaan. Fennovoima tiedottaa jouluglögien tarkan päivämäärän lähiaikoina.

Lisätiedot:

Fennovoiman aluetiedottaja Kimmo Siira, p. 020 757 8593

 Fennovoiman ydintekniikka-asiantuntija Minttu Hietamäki veti yleisöpäivässä opastettuja bussikierroksia ja ehti myös jakamaan yhtä päivän hittituotetta eli ilmapalloja.

 

Työmaan opastetut bussikierrokset täyttyivät heti aamun ensimmäisistä tunneista lähtien.

 

Yleisöpäivän tapahtumakeskus oli rakennettu Fennovoiman koulutusrakennuksen alueelle, jossa on reilusti tilaa mm. autojen pysäköintiin.

 

Urakoitsijoiden kalustoa oli esittelemässä mm. E. Helaakoski Oy, jonka ajoneuvonosturi vei vieraita korkeuksiin ihailemaan Hanhikiven niemen maisemia lintuperspektiivistä.